Noin vuonna 1550 tämä Heinolan pohjoispuolen alue oli erämaata. Suomessa oli nälänhätä ja kerrotaan, että juuri ruoan puute oli syy erämaiden asuttamiseen. Kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä erämaihin asumaan muuttavat saivat myös pitää erämaansa.
Tarkkaa tietoa ei löydy siitä, mistä Matti Eskonpoika tuli, mutta hän jäi tähän erämaahan, nykyiseen Hämeenniemeen asumaan ja maksoi veroakin yhden naulan (=425g voita).
”Erämaata” kaskettiin, Keskinen-järvellä kalastettiin ja savu nousi talon piipusta. Isojaot tuli ja meni, Matti Matinpojat ja Markku Matinpojat pitivät vuorollaan isännyyttä, ehkä kukakin tyylillään ja kukakin aikansa haasteiden kanssa.
Hämeenniemen tilan historia on pitkä ja tuvan seinällä historiasta ja ”kiintymyksestä kotikontuun” kertoo sukutaulu, joka alkaa vuodesta 1553. Se kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka saman suvun jäsenet ovat samaa erämaasta muodostunutta maatilaa hallinneet vuoron perään.
Kun vuonna 1996 aloitin oman rupeamani sukupolvien ketjun jatkeena tilanpidossa, oli selvää, että viljelypuutarhurin koulutuksella käännän tuotantosuuntaa perinteisestä maanviljelyksestä ja karjanhoidosta puutarhatuotantoon ja nimenomaan marjoihin. Luomuviljely tuli heti perässä, tietenkin. Ei tullut mieleenikään käyttää keinolannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita peltomaahan. Tiedossa oli se, etteivät satotasot tule vastaamaan normiviljelyn määriä.
Ensimmäinen luomusopimus tehtiin 1998. Lajisto, sekä kasvit että eläimet, ovat pelloilla näinä vuosina monipuolistuneet. Ruiskaunokki palasi ”rikkaruohoksi” viljapeltoon ja leppäkerttuja on paljon peltolajistossa sekä mullasta löytyy runsaasti matoja. Peltotyötä luomuviljely vaatii rutkasti enemmän, koska mekaanisella työllä tehdään suurin osa kasvinsuojelusta.
Kuvissa vuodelta 1928 ”ilmakuva” tilakeskuksestamme ja toisessa kuvassa päivitetty versio sukupuutaulusta, joka päivitettiin ajan tasalle tilan täyttäessä 460 vuotta.
Vuonna 2000 istutettiin hehtaarin alalle mustaherukan taimia ja puolen hehtaarin alalle viherherukan taimia. Lajikkeiksi valikoitui mustaherukan Mortti – lajike, joka on vahva, pystykasvuinen ja soveltuu koneelliseen korjuuseen. Viherherukassa ainoana lajikevaihtoehtoina oli Vertti ja sitä hankittiin. Vertti on pensasmainen kasvi, mutta äärimmäisen hyvä maultaan tuoremarjaksi ja varsinkin suosittu viinilajike.
Taimien hankintaan tilan ulkopuolelta vaikutti myös niiden luomulisäysaineiston saatavuus. Näitä kahta lajiketta oli saatavilla taimitarhoilta, jotka olivat erikoistuneet luomutaimituotantoon. Hankkimalla luomutaimia, oman tilan juuri alkanut luomu -status säilytettiin katkeamattomana. Luomutuotanto kun perustuu luotettavuuteen ja kaiken tuotevaihdon läpinäkyvyyteen sekä jäljitettävyyteen.
Istutustyövoima löytyi omalta kotikylältä. Uuden taimiston rivivälit ja taimivälit perustettiin apilanurmelle, joita hoidetaan koneellisesti. Apilanurmi myös sitoo ilmakehän typpeä maahan lannoitteeksi, muokkaa maaperää suotuisaan kuntoon ja pysyy matalana loppukesästä.
Ensimmäinen sato kerättiin koneellisesti marjapuimurilla vuonna 2003.
Viherherukan tuotantoalaa lisättiin vuosina 2008 ja 2009 itse kasvatetulla taimimateriaalilla, puolen hehtaarin verran. Nyt viherherukkaa kasvaa hehtaarin verran.
Viherkarviainen on uusi tulokas tilalla. Sitä on kovin vähän vielä viljelyssä, vain noin 10 aarilla. Karviaismehua olemme hieman päässeet tarjoamaan. Sen viljelyalaa lisätään hiljalleen omista taimista. Karviaisesta valmistettu mehu on myös todettu hyvänmakuiseksi.
Marjat menivät aluksi viiniteollisuuden tarpeisiin kotimaahan. Kun sopimustuotanto loppui, sato päätettiin jatkojalostaa mehuksi ja tarjota kuluttajille suoraan. Päätökseen marjojen mehuksi jalostamisesta päädyttiin, koska viherherukasta valmistettu mehu oli jo kokeiltu ja hyväksi todettu, mustaherukkamehusta puhumattakaan. Näin ollen tuotantosuuntaa ei tarvinnut tilalla muuttaa ja marjapellot säästyivät niittomurskaimelta. Näin syntyi marjoista mehupurkiksi jalostus.
Talvella marjapellot nukkuu ja me, te kuluttajat ja minä, nautimme mehuista ja kesän mausta sekä toivon mukaan säästytään flunssalta.
Yksi poikkeus marjapeltojen rauhaan tulee keskitalvella, jos syksyllä ollaan oltu ahkeria ja ehditty leikkaamaan pensaita paljon. Silloin poltetaan kaikki leikkausjätteet pellolla, jotta saadaan suurin osa talvehtivista tuholaisista tuhottua. Punkit talvehtivat herukoiden silmuissa. Näitä ovat mm. herukanäkämäpunkki ja herukansilmukoi. Tämä on luonnonmukaista torjuntaa, vaikkakin työlästä. Tavoitteena terveet, vahvat yksilöt, jotka kestävät pieniä määriä luonnon tuholaisia. Ilmastonmuutos aiheuttaa lisääntynyttä torjuntatarvetta lisääntyneen lämmön, ilmankosteuden sekä leutojen talvien vuoksi. Näihinkin asioihin tarvitsemme jatkossa lisää konsteja, jotta tuotanto säilyy.
Talvisaikaan suunnitellaan myös uutta: uusien pakkauskokojen tai tuotteiden kehittämistä.
Pakkauksemme ovat ”omaa desingnia”, se on teetetty yhteistyössä pakkauksiin erikoistuneen yrityksen kanssa. Aineistona on käytetty omia valokuvia tilan marjapelloilta ja tekstit on suunniteltu asianmukaisten määräysten mukaisesti Eviran kanssa. Tilalta lähtee kuvat ja tekstit, jotka pakkaustehdas järjestelee juuri tiettyyn pakkaukseen yhteensopivaksi. Kuulostaa nopealta ja yksinkertaiselta, mutta monta tarkistusta vaatii ja joskus pikkutarkkaakin suunnittelua, jotta pakkaus näyttää siltä mitä sen sisällä oikeasti on.
Haluamme kuunnella asiakkaitamme ja toteuttaa tuotekehittelyä sen pohjalta, jotta kotimainen, perinteinen herukkamehu maistuisi jatkossakin.
Mehu, joka on 100% MEHUA, ei lisäaineita, ei kuljetusta maapallon toiselta puolelta, aitoa makua.
Keväällä se sutina alkaa.
Ensimmäisenä on pieni hetki aikaa kerätä hyvää pistokasmateriaalia pelloilta. Siinä on oltava hereillä, koska keräys pitää tapahtua silmujen ollessa vielä lepotilassa eli ei turvonneita lainkaan. Pistokasoksiksi valikoidaan vain vahvoja, vaaleita, edellisen kesän versoja. Jokaisesta oksasta saadaan useita pistokkaita, kun ne katkotaan noin 10 – 15 cm pätkiksi ja laitetaan heti kosteaan multaan juurtumaan.
Pistokkaat juurrutetaan ensin pistokasalustoilla ja myöhemmin kesällä ne voidaan siirtää pienen juuripaakun kanssa ruukkuihin. Vuoden kuluttua sitten peltoon. Näitä töitä tapahtuu vain silloin, kun päätetään lisätä tuotantoa uudelle peltolohkolle.
Herukkapeltojen rivivälejä uhkaa voikukka, luomupellolla kun ollaan, valloittaa aivan hetkessä, ellei rivivälien niittomurskain ole valmiina iskuun.
Keväällä seurataan silmä kovana herukan kukintaa ja jännitetään yöpakkasia. Jos yöpakkaset tai hallakin osuvat juuri siihen aikaan voi kukinnoille käydä huonosti ja sitä myöden myös sadolle. Onneksi tilamme sijaitsee järven rannalla ja pellotkin suurimmaksi osaksi, joten järvi auttaa luontaisesti tässä riskissä.
Mehiläisiä tarvitaan myös, joten kylmät keväät estävät niidenkin lentelyä ja herukan kukat jäävät pölyttämättä. Se vaikuttaa oleellisesti sadon määrään. Toisinaan käy niin, että ensimmäiset kukat herukkatertusta jäävät pölyttämättä ja hieman myöhemmin puhkeaville osuu lämpimiä päiviä ja mehiläisetkin innostuvat lentämään.
Luomupellolla luonnon oman ekosysteemin toimivuutta turvataan siten, että kasvinsuojeluaineilla ei peloteta kullanarvoisia mehiläisiä pois ja ohjataan niitä lentämään herukoiden kukissa rivivälien rikkaruohojen kukintojen sijaan.
Keskikesällä rivivälejä niitetään koneella ja kielletään poikia ajamasta mopoilla herukkapelloilla, jottei kypsyvät marjaraakileet putoilisi 😉
Herukka rakastaa vettä ja aurinkoa. Vesi turvottaa marjat suuriksi ja aurinko nostaa sokeri – ja vitamiinipitoisuuden korkealle. Sellaisia vuosia vaan on harvoin tarjolla, että molemmat toiveet täyttyisivät.
Viherherukka kypsyy ensimmäisenä. Heinäkuun puolenvälin – elokuun alun välillä.
Mustaherukka elokuun toisen viikon – lopun välillä.
Itsepoimijoita kutsutaan tilalle ennen koneellista korjuuta – eli: tervetuloa!
Sadonkorjuupäivä pitää olla sateeton ja aamukasteen mentyä työ voidaan aloittaa. Tilalla on oma poimintakone, joka liitetään traktorin perään. Isäntä ajaa traktoria riviväleissä ja säätää koneen osumaan pensasriveihin sopivalta korkeudelta, emäntä kiipeää koneen takaosaan ja säätää keruukoneistoa sekä vaihtaa laatikoita sadon mukaan.
Koneella ajetaan ensin pensasrivistön toinen puoli ja sen jälkeen toinen puoli. Koneen ohjurit ohjaavat kasvuston ravistuspöydälle, jossa ravistimet ravistelevat marjat irti oksistosta. Kasvavat oksat eivät rikkoudu.
Ravistuspöydältä marjat ja mukaan tulleet lehdet kulkevat hihnaa myöden pienemmälle hihnalle, joka kulkee voimakkaan puhaltimen läpi. Puhtaat marjat putoavat tyhjään laatikkoon. Toki siellä mukana voi kulkeutua joskus kuivia oksia, mutta ne heitellään pois heti alkuvaiheessa.
Koneelta täydet marjalaatikot viedään kylmiöön jäähdytykseen ja jäähdytetään +2 asteeseen.
Vuosia hyvää yhteistyötä kanssamme tehnyt Mäntsälän Mehustamo ottaa vastaan jäähdytetyt marjat mehunpuristusta varten. Kylmäpuristettu, valmis mehu löytyy hanapusseissa paluukuljetuksena tilalle.
Tilalla mehut pakataan hanapussien pahvipakkauksiin, jotka on suunniteltu juuri tämän talon mehuille.
Valmista mehua, valmiiksi pakattuna – olkaa hyvä!
Sitten tulee syksy.
Herukkapellotkin rauhoittuvat.
Rivivälit on kuitenkin syytä pitää matalana talvea vasten, joten niittoja jatketaan kunnes nurmi ei enää kasva.
Kunnes saapuu loppusyksy, ihanine vesi- ja räntäsateineen, mutta myös happirikkaine ilmoineen. Silloin emäntä vetää kurahaalarit päälle ja saappaat jalkaan, oksasakset (pienet sekä isot) kainaloon ja PELLOLLE!
Pensaiden leikkaus alkaa ja sitä voi tehdä lumiin saakka, niin kauan kun pensaiden tyvelle näkee.
Meillä kasvuston hoitoleikkaukset tehdään käsin. Koko alaa ei ehditä kerralla leikkaamaan ja siksi siellä, missä leikataan, leikataan aika rajustikin. Mutta herukka tykkää siitä.
Leikkauksen tarkoituksena on saada pensaan tyvelle ilmavuutta, jotta uutta kasvustoa saadaan syntymään. Myös uusien versojen typistäminen ”vaaksan” mittaisiksi kiihdyttää uusien versojen kasvua. Tällä pyritään pitämään kasvustot elinvoimaisina ja terveinä vuosikymmeniä.
Leikkauksella on myös suuri kasvinsuojelullinen merkitys. Tuhoeläimet talvehtivat silmuissa ja kun ne ovat talviunilla oksia poistettaessa, siirtyvät ne myös pellolta pois. Leikatut oksat poltetaan talvella.
Tässä työssä näkee kätensä jäljen ja syksyinen pelto on mitä rauhallisin työpaikka, mielikin lepää.
Lumien tultua talven vietto alkaa.
